Etusivu » Suomeksi » Sponsoroitu » Puumalan kunta hankki ekologisen ratkaisun harmaaveden puhdistukseen uudella matkailualueella
Sponsoroitu

Puumalan kunta hankki ekologisen ratkaisun harmaaveden puhdistukseen uudella matkailualueella

Harmaavesille rakennutettiin Raita HS Bio 12 -jätevesijärjestelmä. Kuva: Kimmo Hagman

Sinisenä siintävä järvenselkä ja sitä täplittävät metsäiset saaret huokuvat luonnonrauhaa Pistohiekan alueella Puumalan kunnassa.

Aikoinaan suosittu kesäjuhlintapaikka tanssilavoineen on herännyt uuteen eloon, kun alueelle valmistui viime kesänä loma-alue, johon kuuluu ravintola, kaksi rantasaunaa ja kymmenkunta mökkiä kylpyhuoneineen ja minikeittiöineen. Suunnitteilla on myös campingalue noin sadalle asuntovaunulle tai -autolle, joita varten tulee sosiaaliset tilat suihkuineen, vessoineen ja keittiöineen. Kun on elämää ja toimintaa, syntyy myös jätevettä.

– Pistohiekan alue sijaitsee kuudentoista kilometrin päässä Puumalan keskustasta mäkisten ja kallioisten alueiden päässä ja lähimpiin jätevesijärjestelmiin on matkaa toistakymmentä kilometriä. Tällaisen maastomuodon liittäminen kunnalliseen jätevesijärjestelmään olisi ollut kallista ja hankalaa, kertoo Puumalan kunnan tekninen johtaja Kimmo Hagman.

– Tutkimme asiaa ympäristösihteerin kanssa ja päätimme, että hoidamme jäteveden käsittelyn paikallisesti. Raita Environment on rakentanut alueella jätevesijärjestelmiä yksityisille ja heidän kanssaan on tehty kevyttä pintatutkimusta. Saimme heiltä suunnitelman harmaaveden puhdistamisesta ja samalla suunnitelman myös jatkosta eli miten järjestelmän voi skaalata toiminnan kasvaessa ja kytkeä siihen myös mustien jätevevesien käsittely.

Raita HS Bio 12 -jätevesijärjestelmä skaalautuu tarpeen mukaan

Nyt omistaja tai vuokraaja hoitaa tontin mustat jätevedet säiliöihin, josta ne kuljetetaan jäteautoilla viidentoista kilometrin päähän. Harmaavesille rakennutettiin Raita HS Bio 12 -jätevesijärjestelmä.

– Hankintaprosessi ja yhteistyö Raidan kanssa sujui hyvin. Heidän kanssaan on luontevaa toimia, kun tekniikka löytyy kaikkeen tarvittavaan. Rakentaminen saatiin ihan aikataulussa läpi eikä häiriöitä ole ilmaantunut, Hagman kertoo.

– Alueen vedenkulutus on nyt jotain 500–1000 m³ luokkaa. Alueella on rakennusoikeutta kuitenkin 20 000 kerrosneliömetriä, joten on tärkeää, että tulevaisuudessa pystytään paikallisesti käsittelemään myös mustat jätevedet. Ajatuksemme on hakea luvat siihen vuodelle 2024.

Kukkaro ja luonto kiittää

– Järjestelmän taloudelliset säästöt kohdistuvat eniten alueen tonttien ostajille ja yrityksille. Ympäristönkin näkökulmasta on järkevää kaavoittaa oma teknisen huollon alue sinne, missä sitä tarvitaan. Näin säästytään ympäristöä kuormittavasta jätevesien kuljettamisesta, sanoo Hagman.

Matkailijat ja paikalliset voivat näin luottaa siihen, että myös tulevaisuudessa he voivat nauttia Saimaan aalloista ja puhtaasta luonnosta Puumalan Pistohiekan alueella.

Next article